Ällöttää. Oon vaan lihonut lihonut lihonut. En tuu koskaan saavuttamaan painoa 40. En koskaan ikinä, jos oon näin helvetin saamaton paska. Anteeksi kiroamiseni, vituttaa vaan:/
Paino oli aamulla 54.4, meinasin ruveta kirkumaan. Tahtoisin tahtoisin kuolla. Eilen illalla oli kauhee ahistus, ja tuli taas mieleen, että mitäs jos menis vessaan viiltämään, ja niimpä vetelin pari kivaa viiltoo ranteeseen, ja helpotti, sain unen päästä kiinni.
En tahdo oikeasti tätä. En tahdo joutua sairaalaan, sanoo terve puoleni, tai 1/4 minusta. Olen jo niin sairas. Pitäisi ehkä tehdä tälle jotain, mutten tahdo, tahdon laihtua. Ehkä tahdon sairaalaan, näyttääkseni, että niin se vain on. Elämä tappaa, kuolema helpottaa.
Mä vihaan sitä, kun ihmiset väistelee tosiasioita. Ne koettaa väistää sitä, ettei kaikki ole hyvin, mikään ei ole. En jaksa sitä etten voi puhua kellekkään siitä, miten ahdistaa elää ja olla läski. En voi sanoia äidille sanakaan, en kavereille, en kellekkään, kaikkien mielestä se vain on mun ossa. Olla läski, saamaton. Mä vihaan tätä, vihaan niin paljon.
Mä on väsynyt pelaamaan tätä peliä. Tästä kesästä piti tulla mun elämän paras, mutta mitä jos ei tuu. Se voi olla mun ja B:n viimeinen kesä samassa kaupungissa. Mun täytyy tehdä jotakin! Mutta mitä? No paras vaihtoehto olis laihtua. Koska jos aion elä kjesän, en voi tietenkään tehdä itsaria...
En tiedä. Kunpa vaan joku osais auttaa mua. JOtenkin, edes puhumalla. Mutta edes B ei jaksa kuunnella mua. Sekin valittaa, että en saa laihduttaa, en saa puhua sille miten pahah olo pn kantaa tätä ihraa mun ympärillä, en saa kertoa sille, kuinka mua pelottaa että mä pilaan kaiken. Vittu mä vihaan tätä. Mä vihaan elämää.
Voih. En muista vastasinko jo kommenttiisi minkä lähetit minulle. Mutta vastaan nyt kuitenkin.
VastaaPoistaSe on hankala valinta, koska kuolema tuntuisi niin helpolta vaihtoehdolta. Toisaalta jos laihduttaa tavoitepainoonsa, on ihana olo. Ja toisaalta taas vittumaisin olo ikinä.
Ollakko vai eikö olla, siinäpä vasta pulma ;))
Hali<3