Minun askeleet jättää valkoisena hohtavat jäljet niiden punaisiin lämpimiin mattoihin. Ne siivoaa jäljet minun perässä. Minä syön niiden lämmintä kakkua, se juuttuu jääksi minun kurkkuun, ja ne katsoo minua suurilla sinisillä silmillään, paksujen pellavan vaaleiden kiharoidensa alta. Ne katsoo minun haalean ruskeita silmiä ja saman värisiä hiuksia, ja ne miettii miten sais minut pois täältä. niiden kultaisesta valtakunnasta.
Minä seison yksin keskellä minun hopeista satumaata, ja siellä kaikki on hyvin, minun ei tarvitse olla kukaan muu, voin itkeä rauhassa mustia kyyneleitä, nauraa hopeista helisevää naurua ja huutaa vapaana. Ne ei seuraa minua minun omaan, hopeiseen satulinnaani. Ei koskaan.
